Aaro Närvänen In Memoriam
Tammikuun 12. päivänä vuonna 2007saapui suruviesti Haminasta, Aaro Närvänen, Muolaan mies, sai iäisyyskutsun. Siunaustilaisuus oli Leirikankaan kappelissa Haminassa lähimpien ollessa läsnä.
Aaro Närvänen syntyi 13.05.1927 Vihtori ja Aina Närväsen esikoisena, myöhemmin perheeseen syntyi toinen poika ja tyttö. Aaro vietti lapsuutensa Muolaan Ylämaalla, Jaarilan kylässä. Kylä oli Muolaan korkeimmalla alueella ja sieltä oli komeat näkymät Vuotjärven laaksoon päin. Kylän nuorilla oli hienot mäenlaskupaikat. Aaro oli 12 vuotias, kun talvisodan jaloista oli lähdettävä evakkoon Loimaalle. Takaisin Aarolle rakkaaseen Jaarilan päästiin toukokuussa 1942, rippikoulun hän kävi Kuusaan Hovissa, mutta lopullinen evakkomatka kohti Pälkänettä alkoi 12.06.1944. Aaro päätyi Vehkalahdelle, jossa hän toimi kuorma-autoyrittäjänä työaikansa. Hän perusti perheen ja sai vaimonsa Irenen kanssa kaksi lasta, pojan Pekan ja tyttären Leenan. Leskenä oltuaan hän avioitui naapurikylästä, Muolaan Kallaisista, olevan Sirkka Koistin kanssa. Rakkaus Karjalaan ja kotikylään Jaarilaan oli säilynyt Aaron sydämessä ja vuonna 1988 hän kävi 44 vuoden tauon jälkeen kotona, nyt tosin kodin raunioilla yhdessä siskonsa kanssa. Seuraavalla matkalla kaksi vuotta myöhemmin velikin oli mukana katsomassa kotipihan puita ja pensaita. Vuonna 1991 kotiseutumatkalaisia odotti ikävä yllätys, kylän kaikkien talojen kivijalat ja pihapuut oli tankilla puskettu pois, vain Aaron pihapiirissä ollut iso kivi oli jäljellä 39 talon Jaarilan kylästä. Aaro suunnitteli, että jotenkin Jaarilan kylästä on saatava tietoa jäämään jälkipolvillekin. Hän neuvotteli Kyyrölän kyläneuvoston puheenjohtajan kanssa muistolaatan kiinnittämisestä isoon pihakiveen ja sai luvan siihen. Muistolaatassa on suomeksi ja venäjäksi teksti; "Tässä ympäristössä sijaitsi 39 taloa käsittävä Jaarilan kylä, jonka sota v. 1939-1944 hävitti.
Tämä kivi on maamerkkinä Jaarilan kyläläisille, joita vuosittain vierailee entisillä kotipaikoillaan.
Aaro Närvänen oli käytännön ihminen, hänellä oli neuvottelutaitoa, pitkäjänteisyyttä ja päättäväisyyttä sekä herkkyyttä, käden taitoa ja aikaa rakkaille harrastuksilleen. Hänet tunnettiin aikaansaavana ja luotettavana miehenä, teki sen minkä lupasi.
Yrittäjän työstä eläkkeelle jäätyään Karjala ja Muolaa olivat Aarolle tärkeitä asioita puutöiden ja korujen valmistamisen ohella, Neuvostoliiton hajottua alkoi matkat Karjalaan helpottua ja Muolaalaisten Seurassa ryhdyttiin suunnittelemaan muistomerkkien hankkimista Muolaan luterilaiselle sankarihauta-alueelle sekä Kyyrölän ortodoksiselle sankarihauta-alueelle. Aaro
oli alusta alkaen mukana suunnittelemassa, neuvottelemassa Venäjän viranomaisten kanssa ja toteuttamassa muistomerkkejä, jotka pystytettiin vuonna 1992. Sen jälkeen kirkkomailla on tapahtunut paljon, Muolaassa on pystytetty iso risti alttarin kohdalle, tasattu kirkkomaa-alue ja silloin pelastettiin kirkon peruskivi, mihin on hakattu vuosiluku 1849, tehty pensasaidat sankarihauta-alueen ympärille ja uusittu muistomerkin laatoitus sekä istutettu pensaita, rakennettu polkuja hautamaalle, kaivettu esille betoniportaita, tuotu takaisin vuoden 1918 graniittimuistomerkki ja aidattu pensailla sen ympäristö, pystytetty opastaulu, vuosittain pidetty talkoita, kaikki nämä ovat tapahtuneet Aaro Närväsen johdolla viime kevääseen saakka. Kun Aaro keväällä 2006 ilmoitti, että kevään talkoissa hän ei ole mukana, niin silloin havahduttiin että miten ilman Aaroa pärjätään. Kuitenkin hän junaili käytännön asiat vielä Haminasta käsin, hankki uuden opastaulun ja työkalut, joita tarvittiin talkoissa. Aaro on vielä ensi kevään talkoissakin mukana, sillä silloin viedään hautausmaalle muistokivi, jossa on Pyhän ristin kivien symbolit. Kivelle voivat kotiseutumatkailijat laskea kukkalaitteensa ja hiljentyä kunnioittamaan menneiden sukupolvien muistoa Muolaassa. Aaro oli vielä vahvasti mukana tämän muistomerkin tekemisessä. Aaro ja hänen Saabinsa oli tuttu näky Viipurin-Pietarin vanhalla valtatiellä, sillä lukemattomia kertoja hän kävi Muolaassa hoitamassa asioita viranomaisten kanssa sekä katsomassa ja kunnostamassa paikkoja. Kyyrölään pystytettiin risti ja aidattiin muistolehtoalue sekä istutettiin pensasaita sankarimuistomerkin ympärille sekä Kangaspellon kirkon raunioille pystytettiin risti, kaikissa näissä Aaro oli mukana. Aaro Närvänen oli kuollessaan Muolaalaisten Seuran varapuheenjohtaja.
Aaro Närvänen oli vahvasti mukana myös kirjallisesti taltioimassa rakkauttaan Karjalaan, Muolaaseen ja kotikyläänsä Jaarilaan. Pentti Ruohotien toimittamissa "Muolaan Ylämaa, Lehtokylän koulupiiri" ja "Kuvien kertomaa Lehtokylän koulupiiriläisten elämästä" kirjoissa on lukuisia Aaro Närväsen kirjoittamia kertomuksia kylän tapahtumista. Pentti Ruohotie totesi, että Aaro on taltioinut ansiokkaasti Karjalaista kulttuuria kertomalla hyvin laaja-alaisesti kylän ja koulupiirin tapahtumista ja ihmisistä sekä työtavoista, karjanhoidosta ja maanviljelystä.
Aaron kaipaus löytyy ja tuntuu niissä monissa herkissä runoissa, joita hän on kirjoihin kirjoittanut, hän on myös sanoittanut tekstin Jaarilan muistolle -lauluun, joka on levytetty ja kertosäkeessä Aaro toteaa "Olit, Jaarila, kylä kaunoinen. Synnyinseutuna rakkaana muistan sen. Olit onnen maa, olit Karjalaa, jota koskaan en voi unhoittaa."
Markus Lehtipuu teoksessaan Kannas toteaa Muolaan hautausmaa-alueesta: "Kirkon alue on muuttunut vanhojen kirkonseutujen viehättävimpiin kuuluviksi seuduiksi: iso viidakko kirkon raunioiden takana on melkein kuin satumetsä, jossa satakielet laulavat alkukesän öinä. Järvimaisema on upea kirkolta alas."
Aaro Närvänen teki henkilökohtaisesti ja Muolaalaisten Seuran puitteissa unohtumatonta työtä menetetyn Karjalan ja Muolaan hyväksi. Kaikki mitä matkalaiset näkevät Muolaan kirkkomailla tehdyn, siinä on Aaro ollut sydämellään mukana.
Aaro on kirjoittanut kertomuksessaan kotikyläni Jaarila näin: " Pian on käsillä aika, jolloin ei ole enää ketään sellaista henkilöä jäljellä, joka on nähnyt tuon kyläyhteisön, siellä elänyt ja on juuriltaan tuohon maahan liittynyt. On todettava, että kaikki on katoavaa auringon alla. Itse olen ollut kiitollinen, jos olen saanut menneestä tietoa, kun olen halunnut. Saattaahan joku olla tulevaisuudessa myös kiitollinen, jos hän löytää jotakin muistiin merkittyä olleesta ja menneestä."
Pekka Moisander
|
Viljo Luukka In Memoriam
Vuorineuvos Viljo Luukka kuoli Helsingissä 14. toukokuussa. Siunaustilaisuus oli Munkkiniemen kirkossa 28. toukokuuta.
Viljo Luukka oli syntynyt Muolaassa Ilolan kylässä 3.2. 1925 Eemil ja Tyyne Luukan toiseksi vanhimpana poikana. Viime talvena hän ehti täyttää 80 vuotta. Hän vietti merkkipäiväänsä lähinnä perhepiirissä. Salakavala sairaus, leukemia, oli hiipinyt uudelleen oltuaan viitisentoista vuotta voitettuna näkymättömissä. 1980-luvulla hän oli käynyt ankaran taiston taudin kanssa voittaen sen sillä kertaa. Voittaja eli uutteria toimen vuosia aina tähän vuoteen asti, tosin jo vähän menemisiään jarrutellen.
Viljo oli vankkaa vanhaa talonpoikaista sukujuurta, joka suku tunnettiin Muolaassa jo 1600-luvulta saakka. Hänen isänsä, kunnallisneuvos ja ministeri Eemil Luukka oli siirtynyt auraltaan Muolaan kunnankirjuriksi, mikä silloin merkitsi kunnan johtajuutta. Hänen tiensä vei pitkäaikaiseksi eduskunnan jäseneksi ja ministeriksi. Erikoisesti hän jäi karjalaisen väen mieliin Karjalan Liiton puheenjohtajana.
Viljokaan ei päässyt auran kurkeen tarttumaan. Käytyään kotikylänsä Ilolan kansakoulua hän lähti opintielle käyden Viipurin Kaksoislyseota keskikoulun verran. Hän jatkoi opiskeluaan Suomen liikemiesten kauppaopistossa Helsingissä. Sota-aika häiritsi pahasti hänen ikäluokkansa opiskelua. Talvisotaan hänen ei tarvinnut vielä lähteä, mutta hän toimi Loimaalla sotilaspoikatehtävissä. Jatkosotaan hän osallistui Rannikkotykistössä ollen sodan loppuvaiheissa torjumassa Viipurinlahtea ylittävää vihollista.
Koulunkäynnin jälkeen hänen uransa suuntautui liike-elämän palvelukseen. Elämäntyö muotoutui SOK:laisessa kauppatoiminnassa sen eri asteilla. Hän toimi SOK:n johtokunnassa vv 1960-1983. Hän oli SOK:n pääjohtajana vv 1975-1983 ja sai vuorineuvoksen arvonimen 1977.
Vapaa-ajan toiminnassa rakkain kohde oli kesäpaikka Karjalohjalla Puujärven rannalla. Sinne kuuluivat kalastus ja puutyöt. Golfin peluuseen joutui lähtemään kauemmaksi, varsinkin talviaikaan aina Kanarialle asti. Lionsjärjestö ja sen auttamistoiminta oli lähellä hänen sydäntään. Hän toimi piirikuvernöörinä vv 1966-1967. Sen jälkeen hän otti vastaan Lionsjärjestön näyttävimmän tehtävän Suomessa ollen 1967-1968 järjestön koko maan puheenjohtajana.
Viljo Luukan harrastustoiminnassa varmasti tärkein alue oli toiminta Muolaan pitäjäseurassa. Isänsä Eemil Luukka oli ollut tätä seuraa perustamassa Toijalassa 1948 ja toiminut sen puheenjohtajana 21 vuotta. Viljo aloitti johtokunnassa 1969 ja jatkoi sitä aina kuolemaansa asti. Tulevana kesänä olisi tullut täyteen 36 vuotta. Tästä ajasta hän toimi seuran puheenjohtajana 1984-1988. Tämän vuoden vuosikokouksessa hänen tarkoituksensa oli erota johtokunnasta. Seuran puolelta taas oli suunniteltu hänen kutsumistaan kunniapuheenjohtajaksi. Jumalan suunnitelmat ajavat ihmisten suunnitelmien edelle.
Koko johtokuntatoimintansa ajan hän linjasi seuran toimintaa ja tahtoihmisenä ja vaikuttajayksilönä hän oli vahvasti mukana toteuttamassa päätettyjä suunnitelmia, olipa hän sitten puheenjohtajana tai johtokunnan rivijäsenenä. Erikoisen hyvin hän jäi muolaalaisten mieliin juhlapuhujan paikalta pitäjäjuhlissa. Vaikka tätä tehtävää pyrittiin kierrättämään Muolaa-syntyisten julkisuuden henkilöiden kesken, niin tehtävä osui aika usein Viljon kohdalle. Syynä oli hänen taitonsa löytää asian ydin ja tuoda se selkokielellä kuulijoiden tasolle ymmärrettäväksi ja siten vangita kuulijat esitystä seuraamaan. Hänen toimittamanaan ilmestyi seuran 40-vuotishistoriikki 1988.
1990-luvulla alkoi pitäjäseuroissa uudenlaisen toiminnan aika: silloin alkoi yhteyksien rakentaminen entisen kotipitäjän vallanpitäjien kautta omiin synnyinseutuihimme. Alkoi vilkas kotiseutumatkailu. Sillä vuosikymmenellä tapahtuneesta yhteyksien rakentamisesta Muolaaseen Viljo kirjoitti muistiossaan näin: "Oman kotipihan ja kotikylän lisäksi alettiin kaivata yhteisien pyhien paikkojen tunnistamista ja merkitsemistä. Alkoi uusi aikakausi - paluu muistojen ja tuttujen paikkojen luo Muolaaseen."
Yhteyksien rakentamista varten pitäjäseurassa muodostettiin kolmimiehinen muistomerkkitoimikunta. Viljosta tuli sen itseoikeutettu puheenjohtaja. Hän toimi sen vetämisessä toistakymmentä vuotta. Vuoden 1991 loppupuoli oli aloitteiden teon aikaa. Tehtiin suunnitelmia ja asetettiin tavoitteet. Muistomerkkien pystyttäminen Muolaan ja Kyyrölän sankarihaudoille oli ensimmäinen tavoite. Paikallishallinto saatiin hyväksymään suunnitelmat. Helluntaina 7. kesäkuuta oli tavoitteena paljastaa muistomerkit. Pettymyksiä ja tuskia koettiin aikataulussa pysymisessä. Mutta Viljon muistion mukaan: "Ensimmäisen kerran 48 vuoden jälkeen muolaalaiset kokoontuivat omiin juhliinsa synnyinsijoilleen paljastamaan helluntaina 1992 sankarimuistomerkkejä. Harrasta juhlakansaa oli sadoittain saapunut tilaisuuksiin."
Paljon muuta on Viljon johdolla saatu Muolaassa aikaan. Vuosittain on järjestetty sankarivainajien muistotilaisuudet. Muolaan, Kyyrölän ja Kangaspellon hautausmailla on suoritettu kunnostus- ja siivoustalkoita. Istutuksia on tehty muistomerkkien ympärillä. Käytäviä on raivattu hautausmaa-alueilla. Muolaan kirkon rauniot on tasoitettu ja alttarin paikalle on pystytetty jykevä risti. Kirkon raunioilla on pidetty jumalanpalveluksia. Vapaussodan muistomerkki on löydetty ja pystytetty entiselle paikalleen. Kaikkien näiden kunnossapito on vaatinut jokavuotista huolehtimista talkoovoimin. Kun työt tehdään vieraan valtion alueella kaukana nykyisistä kodeista, on kysymys mittavasta taloudellisia uhrauksia vaativasta toiminnasta. Tämän toiminnan alkuunpanevana voimana on ollut Viljo Luukka.
Muistomerkkitoimikunta on työnsä tehnyt. Sen toimintaa jatkaa nykyisin hautausmaatoimikunta. Sen jäsenet yksityisesti, ja tarpeen mukaan talkoolaisia mukaan kutsuen pitävät huolta muistomerkeistä ja niiden ympäristöstä. Toukokuun 15. päivän iltana oli tällainen talkoolaisten joukko palaamassa kevään kunnostustalkoista Muolaassa. Valtakuntien rajan vaiheilla bussin 15 hengen joukko sai lamauttavan puhelinsanoman: Viljo Luukka oli kuollut edellisenä päivänä. Se hiljensi muolaalaiset bussissa. Uran raivaaja oli poissa. Viljo Luukka oli tehnyt tien kotiseudun pyhille paikoille. Toisten velvollisuus on tästä jatkaa.
Ensio Toikka |
